Imeskelytabletit, resoribletit, inhalaattorit, sumutteet

Lyhytvaikutteisia lääkemuotoja, kuten imeskelytabletteja, resoribletteja ja inhalaattoria käytettäessä veren nikotiinipitoisuutta voi säädellä tarpeen mukaisesti. Lääkemuoto valitaan oman mieltymyksen mukaan. Imeskelytabletin annetaan liueta suussa hitaasti. Sitä siirretään suussa puolelta toiselle imeskellen ja välillä sen annetaan levätä posken ja ikenen välissä. Jaksottaista imeskelyä jatketaan, kunnes tabletti on liuennut (noin 30 min). Resoribletti eli kielenalustabletti laitetaan kielen alle, josta se liukenee puolessa tunnissa. Inhalaattori voi olla hyvä vaihtoehto, jos tupakointiin liittyy vahvasti tapariippuvuus ja käsillä puuhailun tarve. Inhalaattoriin asetetaan nikotiinikapseli, josta nikotiini höyrystyy, kun suukappaletta imetään joko yhtäjaksoisesti pitkin imuin tai peräkkäisin lyhyin imuin. Nikotiini imeytyy suun limakalvoilta, joten inhalaattorista ei vedetä nikotiinihöyryä henkeen. Kielenalustabletin, imeskelytabletin ja inhalaattorin yleisimmät haittavaikutukset ovat lähinnä paikalliset suun, nielun ja kurkun ärsytys. Mahavaivoja, kuten närästystä voi ilmetä etenkin silloin, kun nikotiinia joutuu syljen mukana mahalaukkuun. Mahavaivojen vähentämiseksi ja nikotiinin imeytymisen parantamiseksi suun limakalvoilta kahvia ja happamia virvoitusjuomia ei tulisi nauttia 15 minuuttiin ennen suun kautta annosteltavia valmistemuotoja eikä niiden käytön aikana.

21 tuotetta

Järjestä:
Acetium imeskelytabletti 30 kpl Tilaustuote
10,65 €

Lääke

NICORETTE BERRYMINT sumute suuonteloon, liuos 1 mg/annos 150 annosta Tilaustuote
35,40 €

Lääke

NICORETTE BERRYMINT sumute suuonteloon, liuos 1 mg/annos 2 x 150 annosta
48,90 €

Lääke

NICORETTE FRESHMINT sumute suuonteloon, liuos 1 mg/annos 2 x 150 annosta
48,90 €

Lääke

NICORETTE FRESHMINT sumute suuonteloon, liuos 1 mg/annos sumutepumppu 150 annosta
35,40 €

Lääke

NICORETTE FRUIT imeskelytabletti 2 mg 40 kpl
14,65 €

Lääke

NICORETTE ICEMINT imeskelytabletti 2 mg 2x40 80 kpl
26,45 €

Lääke

NICORETTE ICEMINT imeskelytabletti 2 mg 40 kpl
14,65 €

Lääke

NICORETTE ICEMINT imeskelytabletti 2 mg 4x40 160 kpl
38,85 €

Lääke

NICORETTE ICEMINT imeskelytabletti 4 mg 2x40 80 kpl
32,20 €

Lääke

NICORETTE MICROTAB resoribletti 2 mg 90 fol Ei saatavilla
25,39 €

Lääke

NICOTINELL MINT imeskelytabletti 1 mg 204 fol
40,31 €

Lääke

NICOTINELL MINT imeskelytabletti 1 mg 96 fol
23,32 €

Lääke

NICOTINELL MINT imeskelytabletti 2 mg 36 fol Tilaustuote
15,44 €

Lääke

NICOTINELL MINT imeskelytabletti 2 mg 96 fol
27,88 €

Lääke

NICOTINELL MINT sumute suuonteloon, liuos 1 mg/suihke 150 annosta
21,35 €
Sivu